Klassiset kasinopelit

Kasinolla pelaamisesta netissä on tullut viimeisten vuosien varrella todella suosittua. Se on helpompaa ja edullisempaa kuin lähteä esimerkiksi toiseen kaupunkiin ns. oikealle kasinolle. Pienellä rahasummalla pääsee pelaamaan ja voitot voivat olla joissakin peleissä miljoonia. Kasinoilla on tarjolla monenlaisia pelejä, joista osa kuuluu klassikkopeleihen.

Klassisiin peleihin lukeutuvat erilaiset hedelmäpelit. Ensimmäinen hedelmäpeli kehitettiin jo 1800-1900-lukujen vaihteessa, nettiin toki myöhemmin. Pelit toimivat siten, että niissä pyörii kuvallisia ”kiekkoja” ja kun ne asettuvat määrättyihin riveihin, voittaa summan joka kerrotaan asetetulla panoksella. Hedelmäpelien joukossa on mm. Arabian Nights, josta nettipelaaja voitti monta miljoonaa muutama vuosi sitten. Toinen suuren voiton jakanut on Hall of Gods -peli, josta on itseasiassa voitettu montakin kertaa miljoonia, ja pienin pelipanos näissä voitoissa on ollut vain 20 senttiä. Pelit eivät vaadi taitoja, vaan suuren suurta onnea voittamiseen.

Ruletti ja Black Jack ovat myös kaikkien tuntemia klassikkopelejä. Villi veikkaus, että niitä pelaavat vähän vanhemmat.

Yksi klassikkopeleihin kuuluva peli on bingo. Niin, BINGO! Kuka ei olisi koskaan pelannut bingoa? Alun alkaen bingoa pelattiin kynän ja paperin avulla, mutta pikkuhiljaa siitä tehtiin sähköinen versio. Bingo ei vaadi mitään sen kummallisempia taitoja paitsi, että osaa valita kupongin, joka voittaa. Bingosaleissa kuulee huutoja ”Bingo” ”Bingo”, kun ihmiset saavat bingon, joten samaan tunnelmaan voi virittäytyä itsekin bingon saadessaan. Eikun huutamaan ”Bingo”!